Pennunhaku Liettuasta

Viime keväänä huomasin snautserin olevan väsyneempi vetolenkkien jälkeen kuin aiemmin ja rauhoitimme treenaamista. Panostimme koko syksyn määrän sijaan laatuun, sekä juoksulenkkien pituuteen ja harjoittelun tavoitteellisuuteen. Oma vauhti on kasvanut juoksulenkkejä tarkemmin suunnitellessa ja Knut on jaksanut hyvin mukana kun määrää vähennettiin.

Siitä se ajatus sitten lähti, rakkaalla snautserilla alkaa olla ikää ja muutaman vuoden päästä hän pääsee viettämään erittäin ansaittuja eläkepäiviä. Nyt olisi siis oikea aika aloitella seuraavan harrastuskoiran etsiminen. 

 

Kovasta yrityksestä huolimatta oman koiran jälkikasvua ei tälle keväälle saatu. Treffit morsiamen kanssa olivat onnistuneet, mutta lopputulos innokkaasta odottelusta huolimatta tyhjä arpa. Pentuja ei siis olisi tulossa ja mikäli pennun keväälle haluaisi, olisi siirryttävä suunnitelmaan B = etsimiseen muualta.

Katselin useamman viikon erilaisia rotuja ja otin yhteyksiä kasvattajiin heidän pentuesuunnitelmia tiedustellen. Pohdin pitkään, millaisen koiran haluaisin, miten minulla aikaa kouluttaa pentua ja mitä haluaisin sen kanssa harrastaa. Kävin myös innostavan keskustelun työkaverin kanssa erilaisista roduista, joita heidän seurassaan harrastaa ja pohdimme yhdessä eri rotujen ominaisuuksia. Plussia ja miinuksia paperille. 

En halunnut metsästyskoiraa riistavietillä, enkä toista karkeakarvaista samaan aikaan. Karkeakarvaisen turkissa on aika ajoin melkoinen siistiminen ja totesin yhden karkean turkin olevan tarpeeksi kerrallaan. Puolison toiveena oli, ettei otettaisi toista samanlaista yhteen ihmiseen niin kiinteästi kiintyvää, kuin mitä snautseri on. Lopulta vaihtoehtoina oli paperilla jäljellä dalmatialainen ja hollantilainen, monien vetoharrastusvideoiden katsomisen jälkeen. Hollantilaisen puolelle päädyin myös osittain siksi, että kummillani oli lapsena ollessani pitkäkarvainen hollanninpaimenkoira Mörkö, josta pidin kovin. Möröllä on selkeästi ollut minuun lähtemätön vaikutelma, koska se on jäänyt vuosiksi niin tiukasti mieleeni.

 

Agilityyn liittyvää blogikirjoitusta haastatellessa tuli puheeksi pennun hankinta ja olin yllättyneen iloinen kun ystäväni Sanni oli miettinyt myös lyhytkarvaista hollantilaista. Sen lisäksi Sanni oli ottanut yhteyttä samaan, mukavan oloiseen kasvattajaan ja käynyt katsomassa kasvattajan koiria. Tästä ei mennyt montaa viikkoa, kun sain viestin että hänelle on nyt löytynyt urospentu. Ensimmäinen ajatus oli että, "wau, sepä oli nopeaa".  Sannin kertoessa omasta hankinnastaan ulkomailta häneltä lipsahti yhdessä viestissä: "Siellä olisi vielä pentuja vapaana" - vaarallinen lause, välttäkää tämän käyttöä. 😆

 

Aika nopealla aikataululla olin jo kaivanut kaiken mahdollisen tiedon pentueesta, josta ystäväni koira oli tulossa ja laittanut kasvattajalle viestiä, millaisia pentuja heillä olisi tarjolla. Koska pentujen luovutus oli jo tammikuun lopulla, syntyi päätös hankinnasta suhteellisen nopeasti. Toisena syynä nopealle päätökselle oli se, että siinä vaiheessa uroksia oli vielä useita vapaana. Minulla oli siis useampi vaihtoehto, joista valita. Monella kasvattajalla on olemassa pennun ostajista lista, joka määrää järjestyksen, kuka saa valita pennuista ensimmäisenä, toisena yms. Kasvattaja laittoi paljon videoita ja kuulumisia pennuista. Seurasimme ystäväni kanssa tiiviisti ja kävimme viestinvaihtoa pentujen noudosta. Ulkomailta tuotava pentu on haettava itse kasvattajalta tai eläimellä pitää olla muiden maahansaapumiseen vaadittavien papereiden lisäksi TRACES- todistus maahantuotaessa. TRACES - todistus auttaa varmistamaan, että eläin on terve, tuotu laillisesti maahan ja rokotettu asianmukaisesti. 

Muutamaa viikkoa ennen olin buukannut meille molemmille lentoliput Vilnaan, varannut autolle parkkipaikan lentokentältä ja olimme molemmat hankkineet kuljetuskopat pennuille. Koiranpennun saisi tuoda matkustamossa, kunhan sille on varattu etukäteen lippu ja koppa+ koira painaisivat yhdessä maksimissaan 8 kiloa. Koiran pitää pysyä lentokoneessa ollessaan kopassa koko matkan ajan. Kotipaikkakunnalta lähdimme matkaan ystävän autolla, koska hänellä oli isompi häkki pentujen matkustamiseen autossa valmiina. Ainoa asia tässä vaiheessa, mikä itselläni jännitti olivat koiran paperit. Elleivät ne ole kunnossa ei ole lentokoneeseen asiaa. Ystävääni mietitytti pentujen paino, yli 8 kilolla ei myöskään pääsisi koneeseen kyytiin.

Lähdimme aikaisin lauantaina matkaan ja lensimme Vilnaan. Lentokoneessa lentoemäntä kysyi, olemmeko hakemassa pentuja ja kertoi, että yleensä koirat nukkuvat koneessa. Ei tarvitsisi siis murehtia, miten pennut viihtyvät kopissaan. Jollakin matkustajalla oli joskus ollut jollakin lennolla kantokoppa, joka oli mennyt rikki kesken matkan, mutta siitäkin oli kuulemma selvitty. Itse pohdimme eniten sellaista skenaariota, että mitä jos pennuilla on vatsa sekaisin. Sen verran varauduimme tähän pohtimaamme skenaarioon, että autossa odotti molemmille varmuuden vuoksi vaihtovaatteet kotimatkalle. Lento sujui hyvin, maisemia ihaillen ja torkut ottaen. Laskimme että pentujen kotimatka oli useita tunteja vähemmän lentäen kuin autolla takaisin ajaen. Vilnaan pääsee lentäen n. 1h 35min.

Olin aiemmin googlaillut, että kasvattaja asuu noin tunnin ajomatkan päästä ja tutkinut senkin vaihtoehdon, että pääsisimme tarpeen vaatiessa hakemaan pennut sieltä. Vuokra-autoa ei kuitenkaan tarvittu kun kasvattajalle sopi, että hän ajelisi pentujen kanssa tapaamaan meitä Vilnaan. Lennon jälkeen kävelimme IKEA:an lounaalle ja kasvattaja tuli hakemaan meidät sieltä.

Kasvattaja oli ottanut itselleen tulkin mukaan ja keskustelut, kuten viestittelytkin hoidettiin englanniksi. Ekinokokkilääke annettu, koiran passi, kauppakirja, rekisteritodistus olivat kaikki ok ja lähdimme läheiselle pellolle tutustumaan pentuihin kasvattajan ja hänen ystävänsä kanssa. Pentujen meno oli melkoisen villiä automatkan päätteeksi. Kasvattaja vei meidät ja pennut lentokentälle ja lupasimme laittaa viestiä heti, kun olemme saaneet pentujen kanssa lähtöselvityksen tehtyä. Tässä kohtaa oli jo tieto, että pennut ainakin painonsa vuoksi pääsisivät kopassa koneeseen matkustamoon mukaan. Enää oli siis edessä päätös siitä, ovatko kantolaukut lentoyhtiön vaatimuksen mukaiset. Pennuilla maavaraa riittää ja molempien koirien päät pilkottivat kantolaukuista kattoluukusta ulkona. Ensimmäinen piipahdus terminaalissa oli erittäin haasteellinen koppien kanssa, joihin pennut eivät olleet vielä tottuneet. Pentujen itkun ja hampaiden kiristelyn yltyessä päätimme viedä pennut hetkeksi ulos vielä leikkimään ja purkamaan virtaa. Oli muuten hyvä päätös! Lähtöselvityksen auettua pennut oli saatu ulkoa takaisin kantokoppiin ja molemmilla näytti meno rauhoittuneen. Lähtöselvityksen hoidettuamme pääsimme etenemään turvatarkastukseen. 

Koska meistä kumpikaan ei ole koskaan matkustanut lentokoneella koirien kanssa, olimme hieman hämillämme, miten turvatarkastuksessa pitäisi toimia. Kohta katselimme vielä enemmän ihmeissämme kun turvatarkastuksia suorittava nainen tuli hakemaan ystäväni pennun syliinsä siksi aikaa, että reput ja kopat menivät läpi. Minulla oli oma pentu sylissä sen aikaa ja mietin, että nyt on kyllä palvelu kohdallaan. 

Tarkastusten jälkeen molemmilla pennuilla iski väsymys ja pojat nukkuivatkin tyytyväisinä laatikoissaan jonkun 1,5h ajan. Huonoksi onneksi lentomme oli myöhässä ja ulkoilemaan emme enää pentujen kanssa päässeet. Pentujen herättyä nostimme molemmat hetkeksi kantokopista lattialle leikkimään ja annoimme pennuille vettä. Pentujen leikki kentällä herätti selkeästi ihastusta kanssamatkustajissa ainakin kasvoilta laskettavien hymyjen perusteella. 

Koneeseen nousu sujui ja pääsimme aloittamaan kotimatkan. Toinen pennuista ei meinannut rauhoittua koppaansa vaan itki veljensä perään, joka oli käytävän toisella puolen. Koneessa oli hyvin tilaa ja hyödynsimme mahdollisuuden levittäytyä koko riville koirien koppien kanssa. Jonkin aikaa kuunneltuamme ja oman pennun otettua kunnon päiväunet, siirsimme kopat samalle puolelle ja molemmat pennut rauhoittuivat. Lentomatka selvittiin vain yhdellä pissa vahingolla koppaan. Tästä syystä säännöissä varmaan lukee, että kantokopan pohjan on pidettävä vettä. 

Suomen päässä pentujen kanssa ulos koneesta ja terminaalista. Ulkona jonkin matkaa käveltyämme nostimme pennut ulos laatikoista veryttelemään tassuja. Molemmilla pennuilla olikin jo melkoinen hätä ulos ja autoon pakattuamme herrat pistivät untenmaille. Yhden pysähdyksen taktiikalla ajelimme kotikonnuille keskellä yötä ja olimme perillä vasta klo 1 jälkeen yöllä.

Oli mieletöntä olla matkalla juuri ystäväni Sannin kanssa. Meillä oli  järjettömän hauska reissu ja päivään mahtui paljon naurua. Pohdimme, että voisimme lähteä joskus johonkin uudestaankin yhdessä. Ehkä näyttelyreissua Viroon tai jotain muuta koiriin liittyvää.

Jo ensimmäisen viikon aikana on ollut hauska nähdä. Pennut pääsevät jatkossakin leikkimään ja olemme viestitelleet kuulumisiakin aikalailla päivittäin. Vertaistukea pentu arkeen ja ajatusten vaihtoa parhaimmillaan. 💕

Eevert on tätä kirjoittaessa ollut meillä nyt reilun viikon. Herra on hyvin vauhdikas, hampaita kokeillaan kaikkeen, mitä eteen tulee ja ruoka maistuu erinomaisesti. Hänen seikkailuistaan tulen kirjoittamaan jatkossakin blogiin.