Vetohiihtoa järven jäällä ja koiraladuilla

Asuinpaikkamme mahdollista järven tarjoamat liikunta mahdollisuudet niin kesäisin kuin talvisinkin. Edellytyksenä tietenkin hyvät pakkaset, jotta järvi jäätyy talvella niin, että sinne on turvallista mennä. Toissijaisena vaihtoehtona olisi käyttää talvisin kaupungin koirakoille pyhitettyä vetohiihtovuoroa tai matkustaa erikseen merkitylle koiraladulle naapurikuntaan. Meiltä kaupungin hiihtopaikalle on kuitenkin useampi kilometri, joten aikaa ja rahaa säästyy jos jäätilanne sallii harjoittelun järvellä. 

Vetohiihto aloiteltiin Knutin kanssa parin vuoden ikäisenä, koska aiempana talvena jäälle ei ollut mahdollista huonon jäätilanteen vuoksi mennä harjoittelemaan. Tässä oli suurena etuna jo treenattu vetojuoksu sekä siinä käytetyt käskyt "mene, vasen, oikea, hidasta, seis", jotka sain suoraan hyödynnettyä suksille siirtyessä. Eli tältä osin meillä oli lajiin tarvittavat pohjatyöt treenaamisen suhteen jo tehtynä.

Aloittelimme harjoittelun ikivanhoilla perinteisen suksillani, jotka olivat jääneet ylä-asteen viimeisiltä pakollisilta hiihtokerroilta vanhempien varastoon. Sukset ovat suorastaan järkyttävässä kunnossa mutta tähän tarkoitukseen toimivat hyvin. Puolisoni oli hyvin hämmentynyt että niillä pääsi vielä kaikista naarmuista huolimatta ihan ok vauhtiakin.

Sukset olivat aluksi koiran mielestä niin jännittävät että Knut olisi mieluummin lähtenyt aivan toiseen suuntaan. Muutama lenkki menikin niin, että snautseri juoksi omaa juoksuaan kauempaa katsellen vieressä ja minä taistelin suksien kanssa yhteen suuntaan koiran vetäessä vinosti omaan suuntaansa. Pikkuhiljaa koiran tottuessa suksiin alkoi vauhtikin kasvaa ja suuntakin saatiin molemmille samaksi. Hauska huomata, miten itse suksia vauhdissa toiseen suuntaan kääntäessä koira alkoi tulla perässä jotta veto helpottuu. Vessareissut sen sijaan yllättivät useamman kertaa kesken vedon, sekä minut että koiran eikä suksien pesulta ole vältytty.

Äärilaidasta toiseen

Aktiivisen harjoittelun tuloksena olemme päässeet muutamassa vuodessa toiseen ääripäähän. Kaikki suksien kanssa liikkuvat ihmiset olisivat Knutin mielestä mahdollisuus päästä vetämään ja vinkuminen korvia särkevää kävelyllä jos joku ulkoilija hiihtää jäällä. Knut osoittaa mielipiteensä katsomalla alta kulmien eteisessä jos keli on huono ja olen lähdössä ladulle hiihtämään ilman häntä.

Kun Knutin vauhti alkoi pari vuotta sitten hiihtäessä kasvaa ja halusin helpottaa koiran työskentelyä, hankin itselleni luistelusukset perinteisten rinnalle. Sain ostettua hyvällä tuurilla työkaverilta oikeanlaiset, vähän käytetyt kilpasukset ja sopivat sauvat niihin. Jo alkoi vauhtia löytyä, niin koiralta kuin ohjaajaltakin. Mikäli jäällä ei ole tarpeeksi lunta tai jäässä on paljon jäätyneitä jälkiä, halkeamia tai karkeampaa lunta, vedämme vanhoilla suksilla, joissa ei naarmut haittaa. 

Haasteeksi nykyään on muodostunut Knutin kanssa hiihtämään lähtiessä se, että Knut yrittää komentaa nopeampaan lähtöön. Herra ei meinaa malttaa kävellä ensin rantaan vaan vetäisi suoraan kotiovelta jos olisi mahdollista. Laittaa siinä sitten suksia jalkaan ja sauvoja käteen toisen haukkuessa niin että koko tienoo raikaa.

Usein ensimmäinen kilometri menee täysillä, itse sinnittelen pystyssä pysymisen kanssa ja vasta sen jälkeen vauhti alkaa hidastua niin, että pystyy hiihtämään sanan varsinaisessa merkityksessä. Luistelusuksien ja vuosien treenaamisen tuloksena olemme pidentäneet lenkkejä jopa 15km pituisiksi. Harvoin Knut vetää koko lenkkiä vaan isommalla selällä irroitan koiran vetovyöstä ja herra saa kirmailla sydämensä kyllyydestä. Välillä pysähdellään ihmettelemään maisemia ja hiljaisuutta. 

Parasta järven jäällä on mielestäni hiljaisuus, vaihtuvat maisemat ja varsinkin ne aamut kun hiihdellessä aurinko nousee. Mieli lepää ja treenin jälkeinen tunne pysyy pitkään. 

 

Mitä tarvitaan ja millaisen koiran kanssa hiihtämään? 

Tarkoitukseen sopivat sukset, hiihtämiseen soveltuva vetovyö ohjaajalle, valjaat koiralle ja pidempi joustoliina. Tarvitseeko koira takkia tai tossuja?

Meidän koiralla lisäksi kylmimpinä päivinä tossut jalassa ja takki päällä. Lähtökohtaisesti Knut ei arvosta tossujaan ja mikäli ne laitettava, meno on hieman mutkikkaampaa. Hyvät tossut ovat kuitenkin tarpeellinen panostus, muuten tassut voisivat paleltua tai terävästä jäästä tulla haavoja.  

Koiraroduista ajattelisin, että vetohiihtoon koiran olisi oltava vähintään keskikokoinen. Ollaan nähty valjakkohiihdoissa niin paimenkoiria, seisojia, collieita, bordercollieita, dobermanneja kuin huskyjä ja meidän lisäksi ainakin toinen snautserivaljakko hiihtää Saimaalla. Muutamia hiihtäjiä olen nähnyt jäällä pienempienkin koirien kanssa hiihtämässä mutta silloin koirat ovat juosseet vapaina ohjaajan vierellä.